Miten pystyt vastaamaan tarpeeseen kun lähimmäisesi on hädässä?

Yritys järjestää tilauksesta kurssitoimintaa. Kursseilla toteutetaan Suomen Punaisen Ristin , Suomen pelastusalan keskusjärjestön  ja  Euroopana ja Suomen elvytysneuvoston hyväksymiä opetussisältöjä. Kurssit ovat virallisen kurssinjohtajan pitämiä ja niistä saa virallisen todistuksen.

Kohderyhmänä ovat yritykset, koulut, yhteisöt, kunnat ja kaupungit.  markkina-alueena on koko Suomi. Pidämme myös huolta jokaisen kansalaisen turvallisuus taidoista ja järjestämme yleisökursseja, joiden kurssimaksu on edullinen.

ERÄPELASTUKSEN PERUSKURSSI 15-16.11.2008

Kurssi järjestetään Puraksen vanhalla rajavartiostoasemalla Suommussalmella yhteistyössä Kainuun kesäyliopiston kanssa. Kohderyhmänä ovat eräoppaat, luontomatkailuyrittäjät, metsästäjät, retkeilijät, metsä- ja puunkorjuualan ammattilaiset sekä muut ensiaputaitojensa kehittämisestä kiinnostuneet. Peruskurssilla opitaan henkeä pelastavia ensiaputaitoja ja maasto-onnettomuuksista / poikkeusolojen lääkinnällistä pelastamista. Koulutuksessa annetaan tietoa onnettomuuksien estämisestä ja varustautumisesta pelastustehtävien varalle. Kurssilla on paljon käytännönharjoituksia. Kouluttajina toimivat lääkäri Markku Liuke, sairaanhoitaja Janne Suutari (harjoituksen johtaja) ja sairaanhoitaja Esa Åke. Kurssimaksu 200€ + alv 22 % / osallistuja. Hinta sisältää koulutusmateriaalin ja täyshoidon koulutuspäivien aikana. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 28.10.2008 Kainuun kesäylipiston toimistoon, puh (08) 6133 058, kainuun.kesaliopisto@oulu.fi tai www.kainuunkesayliopisto.net.

Tulityökurssit Kajaanissa

TB Kainuunportti, mainuantie 350, 30.7 , 6.8, 20.8, 27.8 , 24.9, 1.10 , 8.10 , 22.10 , 5.11, 12. 11, 3.12, 10.12 ja 17.12.2008 Hinta: 95 € + alv 22 % / osallistuja . Sisältää oppikirjan, tulityökortin. kahvituksen ja lounaan.

Tulityökurssit Vuokatissa ja Kuhmossa

Vuokatinhovi, vuokatinhovintie 16, 13.8 , 17.9 , 15. 10 , 29.10 ja 26.11. Eskobar, kainuuntie 84. 19,11, 2008 Hinta: 100 € + 22 % / osallistuja . Sisältää oppikirjan, tulityökortin. kahvituksen ja lounaan.

ENSIAVUN PERUSKURSSI EA 1

Yleisökurssi järjestetään 23-24.10.2008 Kajaanissa. Kurssipäivät alkavat 9:00 ja loppuvat 17:00. Kurssipaikka vielä avoin.

Maallikko defibrillaattori

Maallikko defibrillaattori

Lifepak cr plus - defibrilaattori (AED ) on äkillisen sydänpysähdyksen saaneen henkilön luokse ensimmäisenä saapuvan auttajan käyttöön suuniteltu. Defibrilaattorin käyttäjäkurssin omaavalle pelastajalle täsysautomaattinen CR Plus tarvitsee vain kaksi vaihetta mahdollisen hengen pelastavan defibrillointiiskun antamiseen.

KYSY TARJOUSTA LAITTEESTA + KÄYTTÖKOULUTUKSESTA

Tekniset tiedot (8567.3 kb)