|

|
|
|
Yrityksessä on meneillään hanke, jossa tuotteistetaan Janne Suutarin ja Markku Liukkeen keksimä ensiside. Ensisiteen patenttihakemus on hyväksytty ja vastaavaa tuotetta ei ole maailmasta löydetty. Tuotekehitys on lopuillaan ja markkinointi 9- siteestä on alotettu. Hankkeen tarkoituksena on perustaa Kainuuseen ensisiteitä valmistava yritys, jonka työllistämisvaikutus olisi huomattava. Siteen markkinointi aloitettiin puolustusvoimille 22.1.2009 Helsigissä.
Kajaanilainen keksintö Ysiside on saanut avainlippu-tunnuksen. Paine- ja kiristyssiteenä toimiva ensiside on mukana tarjouskilpailussa, jossa puolustusvoimat hakee käyttöönsä uutta ensisidettä. Siteen toinen kehittäjä, kajaanilainen Janne Suutari, uskoo että avainlippu-tunnuksesta on hyötyä myös tarjouskilpailussa. Jos kajaanilainen Suomen Kenttälääkintä -yhtiö saa puolustusvoimien sidetilauksen, tietää se töitä 10-20 ihmiselle, sanoo Suutari.
|
Kainuun ensiapuopetus ja tarvike sijoittui 6.11.2008 KAINUUN INNOSUOMI kilpailusta toiselle sijalle. Palkinto myönnetään tunnustuksena ja kannustuksena innovatiivisuudesta. Yritys osallistuu Kainuun edustajana valtakunnalliseen kilpailuun.
|
9siteen eli tuttavallisemmin ysisiteen suunnalta tulee kannustavia uutisia: Suomen Kenttälääkintä Oy solmi tällä viikolla ensisiteelleen jälleenmyyntisopimuksen newyorkilaisyrityksen kanssa.
Tulevaisuudessa kainuulaista sidettä markkinoidaan jälleenmyynti- ja edustusyrityksen kautta Pohjois-Amerikkaan.
Sopimussuhde tulee tarpeeseen Amerikan valloituksesta haaveilevalle yrittäjälle ja ysisiteen toiselle kehittäjälle Janne Suutarille.
– Olemme menossa markkina-alueelle, josta minulla ei ole kaikkea tietoa. Sen takia on tärkeää, että amerikkalainen yrittäjä otti ysisiteen hoidettavakseen.
Jälleenmyyntisopimus ei sinällään takaa isoja kauppoja Uudelta mantereelta, vaan tilausten saaminen onkin asia erikseen. Ensimmäinen massatilaus voi tulla kuukausien sisällä, toisaalta sen saamiseen voi mennä vuosiakin.
Suutari ei vielä halua kertoa ulkomaalaisen sopimuskumppanin nimeä. Hän paljastaa, että kyseinen yrittäjä on vienyt ennenkin suomalaistuotteita onnistuneesti Yhdysvaltain markkinoille.
Yhdysvaltalaisten tilauksien tuotemäärät ovat valtavia kotimaisiin sopimuksiin verrattuna.
|
|
|
|